Perintö kuuluu perheelle, eikä valtiolle

Perintö kuuluu perheelle, eikä valtiolle

Normaalisti puolisot omistavat asuntonsa puoliksi ja toisen kuollessa eloonjäänyt perii kuolleen omistamasta asunnon puolikkaasta puolet, eli ¼ pesän kokonaisarvosta ja rintaperilliset perivät toisen puolikkaan, eli ¼ kokonaisarvosta. Leskelle jää asumis- ja hallintaoikeus yhteiseen kotiin ja sen irtaimistoon. Olisi kohtuullista, että tämä ¼ perintö olisi verovapaata sekä leskelle, että rintaperillisille.

Eräs kiinnostava piirre on siinä, mikä lasketaan asunnon, eli yhteisen kodin arvoksi, jos se sijaitsee suurella arvokkaalla tontilla tai on osa maatilaa ja siinä olevaa elinkeinotoimintaa, joka myös jää perinnöksi. Oman asunnon myynnistä myyntivoitto on verovapaata, jos on asunut siinä omistusaikanaan kaksi vuotta. Pitäisikö siis esimerkiksi perintötilan siirto perillisille olla ankarammin verotettu kuin asunnon myyntivoitto? Jos samalla myy tontin, jolla talo on, niin myyntivoiton verovapaus ei koskekaan tontista muuta kuin sitä osaa, joka on pidettävä normaalina omakotitalon tonttina, esim. 1000 – 2000 m2. Kaupunkialueilla on nykyisin 400 – 500 m2 omakotitontteja. Sen isommalta osalta joutuu maksamaan myyntivoittoveron.

Tässä tullaan sitten kysymykseen, puolisoiden tai koko perheen elinkeinotoiminnassa olevan varallisuuden siirtymisestä toisen puolison kuoleman jälkeen. Onko merkitystä sillä, kumpi puolisoista on ollut päätoimijana ja johtavassa asemassa yritystoiminnassa ja muuttuuko sen arvo johtajan ja innovaattorin kuollessa? Onko merkitystä sillä, aikovatko perilliset jatkaa elinkeinotoimintaa. Jos jako tehdään ja perintöverot maksetaan, niin moni yritys- tai elinkeinotoiminta vaarantuu, kun varallisuutta siirretään pesästä pois. Yritystoiminnan kehittämiselle on ominaista pitkäjänteisyys ja mahdollisuus investoida kehittämiseen ilman velkaantumista.

Pitääkö siis pesä jättää jakamattomaksi ja siirtää perintöverojen maksua kunnes kumpikin puoliso ovat kuolleet? Kaikki kuolevat ja lesket eivät ole vanhuksia ja kaikki perilliset eivät ole täysivaltaisia omillaan toimeen tulevia aikuisia. On tapauksia, joissa nuoresta perheestä toinen vanhempi kuolee ja alaikäiset lapset ja eloonjäänyt leski perivät vainajan. Lapsilla tai nuorella leskellä ei tule vielä vuosikymmeniin olemaan sellaisia tuloja, joilla voisivat perintöverot maksaa. Pitääkö heidän siis myydä kotinsa trai ottaa velkaa saadakseen verot maksettua? Merkitystä on myös sillä, millaisena taloussuhdanteen aikana ja millaisessa sijainnissa koti on. Huonona aikana ja huonossa paikassa koti voi olla lähes arvoton ja sen hävittäminen johtaa perheen vaikeuksiin.

Niissä tapauksissa, joissa pesän osakkaina on alaikäisiä lapsia, he tarvitsevat ulkopuolisen edunvalvojan mm. veroilmoituksien täyttämiseen ja niiden verotusten seurantaan ja verojen maksuun. On myös ns. uusperheitä, joissa on kummankin vanhemman aiemmin saamia lapsia ja joista osa voi olla tässä uusperheessä tai toisissa uusperheissä ja jotkut voivat olla alaikäisiä ja jotkut täysi ikäisiä ja jotkut tulevat täysi-ikäisiksi perinnönjakoprosessin aikana, niin suuri osa varallisuudesta katoaa prosessien valvontakuluihin.

Lisäksi on sellaisia tapauksia, joissa jo täysi-ikäisetkin ovat edunvalvojan hoidossa. Kolme vuotta sitten oli tapaus, jossa oli vanha rouva kuollut ja leskimies myi perikunnan omakotitaloa ja arvokasta tonttia. Yksi perheen 4:stä aikuisesta perillisestä oli vajaavaltainen ja hänellä oli edunvalvoja. Kaikki asunnosta tehdyt tarjoukset jouduttiin aina käsittelemään edunvalvojan läsnä ollessa ja hyväksyminä. Myöhemmin kuoli leskimies ja perikuntaan jäi 3 täysivaltaista ja yksi vajaavaltainen. Tässä vaiheessa taas yksi täysivaltainen muuttui vajaavaltaiseksi sairauden vuoksi ja taas piti hommata toinen edunvalvoja. Tätä showta kesti kaksi vuotta. Sama toistui varmaan perintöverotuksen ja… monien selvittelyjen ja valitusten osalta. Talon alkuperäinen pyyntihinta oli 197 000 euroa ja lopullinen todellinen myyntihinta oli 125 000 euroa. – Mistä summasta olisi oikeudenmukainen perintövero? Sitä olisivat joutuneet maksamaan ensin leskimies puolisonsa jälkeen ja lapset äitinsä jälkeen. Lopuksi lapset isänsä jälkeen toiseen kertaan.

Perintöveroa kannattavat ne kateelliset, jotka eivät ole koskaan saaneet tai eivät ole saamassa tai jättämässä perintöä. He ovat yleensä myös tulonsiirtojen nettosaajia, eikä heillä ole osaamista, kykyjä tai tahtoa kartuttaa perheelleen varallisuutta. Suomi on pääomaköyhä maa, eikä se nouse kädestä suuhun elämällä.

 

Asko Rantala
Sitoutumaton Tampere

Aloitin yrittäjän urani joulukuun 11. päivänä 1965, kun otin haltuuni perheyritykseni isäni jälkeen.
Yritykseni paloi tasan kolmen vuoden kuluttua, jolloin aloitin työsuhteessa puuteollisuudessa. Samaan aikaan alkoi pitkä opiskeluputki, Markkinointi-Instituutissa ja sen jälkeen kolmessa teknillisessä oppilaitoksessa, joissa suoritin kone- ja metallitekniikan teknikon sekä tuotantotalouden insinööriopinnot. Muutamissa yliopistoissa opiskelin psykologiaa ja kasvatustiedettä, mutta mitään tutkintoa en suorittanut.
Noin 30 vuotta olen toiminut yrityskonsulttina omassa yhtiössäni. Täytän pian 78 vuotta, mutta jatkan töitäni edelleen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu